keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Thrill The World 2009, Helsinki Finland!



Tämä sivusto luotiin Thrill The World 2009 virallista rekisteröitymistä varten!

Thrill The World on maailmanlaajuinen tanssitapahtuma, jossa ympäri maailmaa tanssitaan samanaikasesti Michael Jacksonin Thriller-kappaleen tahtiin. Koreografia tanssissa on lähes sama kuin Thriller musiikkivideossa, muutamaa extraa lukuunottamatta. Kuten aikaisempinakin vuosina, on jälleen tavoitteena päästä Guinnesin ennätyskirjaan suurimmalla samanaikaisella joukkotanssilla. Tietenkin tärkeintä on pitää hauskaa ja nauttia tanssimisesta! Tänä vuonna tapahtumasta merkittävämmän tekee myös se, että ihmiset tanssivat Michael Jacksonin muistolle.


Mikä on Thrill The World:in tarkoitus?

Näin kertoo Thrill The Worldin järjestäjä ja ohjaaja Ines Markeljevic:

"Me haluamme tuoda tanssin ilon ihmisille ympäri maailmaa. Haluamme muistuttaa kaikkia, että ennen kuin ajattelet että et voi tai osaa tanssia, sinä pystyt siihen nyt.Haluamme yhdistää maailmaa hauskuudella, tanssilla ja juhlinnalla ja näyttää että siinä todella voidaan onnistua! Se ei ole mahdotonta. "Thriller" on paras keino saada yhteen mahdollisimman suuri määrä ihmisiä."

Ajankohdat ympäri maailmaa yhteistanssille ovat samat.
Suomessa tanssitaan 25.10.2009, kello 3:30 aamuyöllä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Paikkana toimii Rautatientori, Helsingissä.


OPETTELE TANSSI!
--------------------------
http://www.thrilltheworld.com/learn/videos


Vieraile tapahtuman virallisella kotisivulla:
---------------------------
http://www.thrilltheworld.com/

5 kommenttia:

  1. Jeeeeeeeee hyvä!!!! <3 Tää on semmonen juttu että valitettavasti en tuu tanssimaan, mun on pakko NÄHDÄ tämä :):) Ja tallentaa videolle. Mutta sana laitettu kiertämään tapahtumasta.

    VastaaPoista
  2. Tuona tanssi päivänä kesäaika päättyy, eli kelloja siirretään. Miten vaikuttaa tanssiin? Kellon ajathan aamukolmen ja -neljän välillä esiintyvät kaksi kertaa saman vuorokauden aikana.

    VastaaPoista
  3. Siis saahan tanssiin osallistua vaikkei olisikaan missään tanssikoulussa, siis riittähän se että opettelet ja osaat tanssin? =)

    VastaaPoista